AMV-kilpailun ilmoittautuminen on avattu!

Kirjoittanut
chikasole



Se on se aika vuodesta, kun AMV-kujeet laitetaan käyntiin. AMV-kilpailun ilmoittautuminen on avattu aiemmin sunnuntaina 15.10. ja se suljetaan sunnuntaina 31.12.2017 klo 23:59. Säännöt, ilmoittautumisohjeet sekä ilmoittautumislinkki löytyy AMV-kilpailun alta.

Palkintouudistuksia on taas tapahtunut, mutta tuttuja kasvoja löytyy myös joukosta. Kaikki palkinnot löytyvät AMV-sivulta.

Paras klassikko: Tuttu jo kesän kilpailusta. Ideana on käyttää animea, joka on joko yli tai tasan 10 vuotta vanha. Koska Frostbite on tammikuussa 2018, vuonna 2008 julkaistu tai sitä vanhempi anime hyväksytään. 2008-vuodelta löytyy aivan loistavia klassikoita, mm. Macross Frontier, Soul Eater, Vampire Knight, Toradora ja Clannad (& After Story). Esimerkiksi MAL:sta löytyy lista talvi-, kevät-, kesä- ja syksykauden animeista.

Paras visuaalinen: Nimestä voi jo päätellä, mitä kyseisellä palkinnolla haetaan takaa. Haluan tosin heti alkuun painottaa, että suurin efektipläjäys ei automaattisesti voita. Paras visuaalinen voi olla muun muassa esteettinen tai efektillisesti näyttävä. Myös erityisen visuaalisen tai "näyttävän" animen käyttäminen on hyväksyttävää. Tällaisia sarjoja on paljon ja muutamia esimerkkejä ovat Bakemonogatari-saga, No Game No Life, Cube×Cursed×Curious ja useat anime-elokuvat. Yritä myös keskittyä videon visuaaliseen puoleen. Karkeasti tämä tarkoittaa sitä, että laatu on hyvä ja video ei pikselöi.

Paras melankolinen: Anna surumielisten tunteiden ottaa kaikki tuomarit valtaansa! Tämän palkinnon avaa parhaiten esimerkit 1., 2. ja 3.

Paras hahmoprofiili: Tämä AMV kätkee sisäänsä hahmojen- ja hahmokemioiden ytimen. Video voi kertoa selkeän tarinan, keskittyä kuvaamaan tiettyjen hahmojen kemiaa tai tiettyä hahmoa. Tärkeintä on avata katsojalle, millaisista hahmoista/hahmosta on kyse. Parhaiten pääset käsiksi tämän palkinnon ytimeen, kun yrität olla noudattamatta sarjan omaa juonta orjallisesti.

Jos teillä ilmenee kysymyksiä minkään suhteen, olkaa yhteydessä minuun osoitteella amv@desucon.fi tai kommentoimalla tämän postauksen alle!

Lähetä kommentti

Kirjoita tähän kenttään sana koulutyttöpuku. Tällä vältämme ilkeitä kommenttibotteja.
Et ole kirjautunut sisään Desuprofiiliin, joten kommenttisi lähetetään anonyyminä. Kirjaudu sisään!