Historia
Desucon järjestettiin ensimmäisen kerran 6.-7. kesäkuuta 2009 Sibeliustalossa Lahdessa. Tapahtumamme keräsi tuolloin yhteensä 1643 kävijää.
Desucon on ensimmäinen Suomessa järjestetty ympärivuorokautinen anime- ja mangatapahtuma. Esikuvamme on ollut toisaalta suomalainen roolipelitapahtuma Ropecon, toisaalta taas olemme hakeneet innoitusta ulkomaisista, etenkin yhdysvaltalaisista animeconeista. Viime vuoden kohokohtia olivat muun muassa kunniavieraidemme Tooru Furuyan, Kiyokazu Fujimoton ja Ryuusuke Imain esitykset, cosplaynäytös sekä maid-kahvilamme.
Aivan alussa, vuoden 2008 toukokuussa, oli vain eräs IRC-kanava ja kourallinen innostuneita nuoria ihmisiä. Kaikkia meitä yhdisti mielipide siitä, että suomalaiset conit voisivat olla muutakin kuin millaisiksi ne olivat muutaman vuoden kuluessa muovautuneet.
Syntyi ajatus omasta conista ja pian sen ympärille kyhättiin myös yhdistys, Kehittyvien conien Suomi ry., virallisuuksia hoitamaan. Lopputuloksen saattoi jokainen nähdä viime kesänä. Nyt on aika ponnistaa eteenpäin, kohti uutta Desuconia!
Tervetuloa mukaan!

