Desucon Frostbite Cruise Talks Kuvat Desucast Kauppa

Lipunmyynti

Desucon 2012 on pääsymaksullinen tapahtuma. Poikkeuksena aiempiin vuosiin, kesällä 2012 Desucon on kolmipäiväinen ja alkaa jo perjantaina 8.6.2012 klo 17.

Ostamalla rannekkeen pääset kaikkiin conin järjestämiin tapahtumiin itse Sibeliustalon päätapahtumasta iltabileisiin. Poikkeuksen tekevät vain ne tapahtuman osat jotka on erikseen ilmoitettu maksullisiksi, kuten mm. työpajat ja konsertit. Työpajoissakin maksu on vain materiaalimaksu työpajan tarvikkeista.

Rannekkeita voi ostaa ennakkoon netistä sekä mahdollisesti myös ovelta, mikäli tilaa enää tällöin on. Ennakkoon ostamalla saat rannekkeesi sekä halvemmalla että varmistat sisäänpääsysi.  Desucon on myynyt loppuun jo kahdesti ja edellinen tapahtuma jo ennakkoon, joten varmista pääsysi ensi kesän Desuconiin hyvissä ajoin, sillä rannekkeet tulevat olemaan haluttua tavaraa!

Desuranneke kannattaa siis ehdottomasti hankkia ennakkoon! Ilmastoinnista ja narikan kapasiteetista johtuen sekä yleisen viihtymisen varmistamiseksi lippuja on tarjolla vain 2800 kappaletta. Tahdomme siis tarjota kävijöillemme conin, jossa on tilaa myös olla ja hengittää. Ennakkoon ostamalla säästät myös selvää rahaa, jonka voit käyttää conissa johonkin mieluisampaan!

Ennakkoon ostamalla voit myös välttää jonotuksen täysin. Ennakkoon ostavat saavat conirannekkeensa suoraan kotiinsa postitettuna, jolloin rannekkeen kanssa voi kirmata suoraan sisään Sibeliustaloon ilman turhaa odottelua.

 

Lippuja myydään 11.5. saakka tai niin kauan kuin niitä riittää!

 

Mikäli tilaamisessa ilmenee ongelmia tai mieleesi tulee kysymyksiä, ota rohkeasti yhteyttä osoitteella myynti@desucon.fi 

 

Hinnat

Kesän 2012 Desuconiin on saatavissa vain yhdentyyppistä lippua: 3 päivän Desuranneketta. Yhden tai kahden päivän lippuja ei siis myydä.

  • Desuranneke ennakkoon: 22 €
  • Desuranneke ovelta: 30 €

Kuinka ostaa?

Desuconin nettikaupan kautta tuotteita voi ostaa alla olevien ohjeiden mukaisesti.

 

1. Täytä tilauslomake

Täytä tilauslomake. Valitse montako ranneketta, t-paitaa ym. haluat tilata, ja anna osoite- ja yhteystietosi. Ennakkolippujen yhteishintaan lisätään mukaan postituskuluja 0,90 euroa tilausta kohden. Vahvistettuasi tilauksen saat tiedot tilauksestasi maksutietoineen antamaasi sähköpostiosoitteeseen.

 

2. Maksa tilauksesi

Maksa tilauksesi verkkopankissa tai oman pankkisi konttorissa. Sähköpostitse saamasi tilausvahvistus sisältää kaikki tarvittavat tiedot, mikäli et ottanut niitä talteen heti tilauksen vahvistettuasi. Toimi nopeasti, sillä kokemus on osoittanut meille, että tilaus unohtuu usein mikäli sitä ei maksa heti. Maksa siis tilauksesi mahdollisimman pian!

 

3. Saat tilauksesi postissa 2 viikon sisällä maksustasi

Maksettuasi tilauksen ei sinun tarvitse huolehtia enää mistään. Tilauksesi saapuu antamaasi osoitteeseen kahden viikon sisällä siitä, kun olet ne maksanut. Maksusi kirjauduttua tilillemme saat tästä vielä erillisen vahvistuksen, jolloin tiedät, että tilauksesi odottelee pian postilaatikossasi!

 

4. Kävele rannekkeesi kanssa coniin jonojen ohi

Ennakkotilaajat eivät Desuconissa jonota. Laita vain ranneke käteesi coniin lähtiessäsi, ja voit Sibeliustalolla kavereinesi siirtyä välittömästi sisätiloihin ovien avauduttua seisoskelematta hetkeäkään jonossa. Hankkimalla lippusi ennakkoon varmistat, ettei sekuntiakaan conistasi mene hukkaan!

ohjeistus

Rekisteriseloste

Desukaupan rekisteriseloste on luettavissa täältä.

Kirjaudu