Desucon Frostbite Cruise Talks Kuvat Desucast Kauppa

Alaikäisten bileille niskalaukaus

Viikonlopun aikana järjestetyn DesuCruisen aikana sain pitkällisen sähköpostin, jossa arvosteltiin melko tiukoin sanakääntein Desuconin alkoholittomia iltabileitä - niistä on tullut tietoa huonosti ja bilejärjestelyt eivät ole olleet tyydyttävät. Bileet ovat joka kerta jääneet heikoksi esitykseksi. Irkissäkin tuli kommenttia, että alaikäisten bileitä parempaa viihdettä on tarjonnut bilepaikan vieressä ollut leikkikenttä.

Syypäitä kehnoihin bileisiin olemme tietysti me itse. Olemme sössineet alaikäisten bileet säälittävällä nyhväämisellämme. Sähköpostin arvostelu osui oikeaan: alaikäisten iltabileet ovat olleet ihan paskat. Siksi ensi Desuconissa ei ole alaikäisten iltabileitä.

Headshot

Mitä ihmettä? Aikooko Desuconin väki noin härskisti dumpata alkoholittomat bileet syrjään? Kyllä aikoo. Desuconin perusperiaatteisiin kuuluu, että asiat tehdään kunnolla tai ei ollenkaan. Se ei tietenkään tarkoita, etteikö alkoholittomia bileitä voisi järjestää hyvin. Esimerkiksi Bakaconin bileet ovat tunnetusti olleet kovinta mitä Suomen animeskene on nähnyt. Desuconin bileet eivät ole siihen yltäneet. Miksi emme sitten vain tee bileistä parempia? Siksi, ettemme halua korjailla jo perusteiltaan epäonnistunutta säätöä. Alaikäisten bileet kylmäverisesti murhaamalla pääsemme lemppaamaan raadon ikkunasta ulos ja aloittamaan puhtaalta pöydältä. Samalla vahvistamme Desuconin asemaa täysi-ikäisten animeharrastajien tapahtumana.

Viikonloppuna järjestettiin DesuCruisen lisäksi myös tulevan talvitapahtumamme Desucon Frostbiten avoin ideointiriihi, jonka saldoksi tuli se, että interaktiiviselle ja osallistuvalle ohjelmalle on kysyntää sekä tarjontaa. Tällä hetkellä näyttääkin vahvasti siltä, että Desucon Frostbite tulee keskittymään juuri siihen. Tämä sopii mainiosti, sillä osallistuva ohjelma on perinteisesti ollut erityisesti alle 18-vuotiaiden kävijöiden suosiossa ja niinpä Desucon Frostbitessa on sitä enemmän. Villeinä ideoina ehdotettiin mm. cosplay-pulkkamäkikisaa, mikä on nasta idea, varsinkin, jos saadaan lunta.

Desucon Frostbiteen tulee myös alkoholittomat iltabileet, jotka ovat pirun kovat. Jos ne ovat yhtä huonot kuin tähän asti, niin tarjoamme kaikille bilevieraille ilmaista Jaffaa.

Kommentit

Gwaur – 00:23 21.3.2011

"Desuconin perusperiaatteisiin kuuluu, että asiat tehdään kunnolla tai ei ollenkaan."

Eikö parempi periaate olis että asiat tehdään kunnolla, ei mitään taita? ;)

Mie – 01:12 21.3.2011

Thank merciful god! Paria päitä lyhyempiä kääpiöitä pörrää maailmassa muutenkin liikaa

desu sux – 09:11 21.3.2011

Desucon on leikkinyt pitkään olevansa ns. paras coni, vaikka kaikki osa aluet ovat failanneet enemmän tai vähemmän, tai tehty yhtä surkeasti kuin kaikkissa muissakin coneissa. Eikä yhtäkään omaperäistä idea koko tapahtumasta löydy etsimälläkään.
Voisitteko joko lopettaa leikkimisen ja vaikka ampua itseänne ja teidän natsi fetissiä niskaanne. Kiitos.

Ps. teidän tankki yllätys on surkea idea.

Edelliseen – 11:30 21.3.2011

Edellinen mielipide kuulostaa korviini melko katkeralta. Ennen totaalista mollaamista olisi hyvä PERUSTELLA ylläolevat mielipiteet (en löytänyt koko kommentista etsimälläkään).

Toinen asia, korjaa kielioppivirheet. Kukaan ei ota tosissaan tuollaista viestiä.

NLA – 12:31 21.3.2011

I see trolling people (above).

Sinäänsä harmi, että desuconiin ei tule alaikäisten bileitä mutta perustelut siihen ovat mielestäni hyvät. Bileet dumppaamalla säästetään myös järjestäjien aikaa ja miksei tähän voisi sanoakkin, että laatu voittaa määrän.

Ana – 12:34 21.3.2011

Arvon nimimerkki "desu sux",

Kiitos kommentistasi! Ikävää, että olet pettynyt Desuconin tarjoamiin mahdollisuuksiin. Otamme mielellämme vastaan niin asiallista kuin asiatontakin palautetta, koska haluamme jatkuvasti kehittää Desuconia kuten muitakin tapahtumiamme. Kuitenkin viestisi hämmensi sen verran, että joudun nyt pyytämään hiukan tarkennusta.

Desucon haluaa olla Suomen paras con. Saman pitäisi olla itsestäänselvyys kaikille Suomen coneille. Toivon ja luotan vahvasti siihen, että myös esim. Tracon haluaa yhtä lailla olla Suomen paras con, joka tarjoaa parasta mahdollista ohjelmaa parhaissa tiloissa omalle kohderyhmälleen, sillä sen verran huikealta on parin viime vuoden kehitys vaikuttanut. Nimenomaan pyrkimällä parhaaseen mahdolliseen saavutetaan myös kävijöiden kannalta paras lopputulos.

Ilmeisesti jotain olemme kuitenkin tehneet oikein, sillä Desucon on valittu keskustelufoorumi Anikin käyttäjien äänestyksessä kahtena peräkkäisenä vuonna Suomen parhaaksi/odotetuimmaksi tapahtumaksi. Iloksemme viime vuonna kisa oli myös huomattavasti ensimmäistä vuotta tiukempi, eli muutkin tapahtumat menevät vauhdilla eteenpäin. Ykkössija ei kuitenkaan tarkoita, että pitäisimme Desuconia täydellisenä. Keräämme jatkuvasti palautetta ja mietimme erilaisia keinoja kehittää tapahtumaa. Siksi toivoisinkin, että tarkentaisit kritiikkiäsi koskemaan juuri niitä asioita, jotka ovat mielestäsi pielessä.

Toinen hämmästelyn aihe on väitteesi, ettei Desuconista löytyisi lainkaan omaperäisiä ideoita. Kummallista tämä on mielestäni siksi, koska puhutaan kuitenkin conista, joka oli ensimmäinen ympärivuorokautinen animetapahtuma Suomessa, ja jolla on alusta asti ollut aina japanilaisia kunniavieraita, teemakahvila jne. Näitä elementtejä on ensimmäisen Desuconin jälkeen alkanut ilmestyä myös muihin Suomen coneihin (joka on loistavaa!), ja toki jos jäisimme paikoillemme makaamaan, ei Desuconissa olisi välttämättä kohta enää mitään omaperäistä ja ainutlaatuista muihin coneihin verrattuna. Emme kuitenkaan ajatelleet tehdä näin, vaan uudistamme uusien tapahtumiemme rinnalla myös Desuconia, sillä nähdäksemme vain uudistumalla voimme ylipäätään säilyä hengissä ja pitää tapahtuman kiinnostavana myös tulevaisuudessa, niin vanhoille kuin uusillekin kävijöille. Jos sinulla on mielessä jokin, jossa meillä olisi erityisesti uudistumisen tarvetta, kerrothan asiasta? Lupaan, että otamme ehdotuksesi huomioon!

Viikonlopun tapaamisessa puhuttiin myös Desuconin kehittämisestä ja saatiin melko hyvää palautetta iltabileasian ohella kahdesta muusta uudistuksesta, jotka tulevat jo tämän kesän Desuconiin. Näistä on luvassa tarkempaa tietoa lähiaikoina.

Kerrothan siis lisää erityisesti niistä asioista, joihin olet Desuconissa pettynyt. Kiitos!

Rewe – 12:59 21.3.2011

Noihin edeltäneisiin... Juuh onhan totta, että Desucon on rehentelevästi "ottanut" Suomen parhaan conin tittelin ja se voi särähtää jännästi korvaan. Melko mahdoton haastehan tuo on, kun pitäisi siinä kaikkia osata miellyttää sekä osata myös kaikkea tehdä. Noh mutta Ana selitti viksummin. :D

Viime Desussa tuli käytyä noissa pikkuisten bileissä ja eihän siellä ketään edes ollut, sillä tuntui kovasti vaikuttavan siltä ettei oikeastaan tiennyt missä piilossa tämä bilepaikka on... Ei mikään erityinen menestys, mutta olipa ainakin tilaa eikä tungosta kuin Sibeliustalolla aina toisinaan. Pääsi siinä mukavasti venyttelemään. :D

Toivottavasti kuitenkin Desuun nyt olisi tulossa sitten jotain itseä erityisesti kiinnostavaa, sillä olen ollut vähän kahden vaiheilla että pistänkö lipun sittenkin vain myyntiin ja jätän tulematta. Taso on hiukan laskenut, sorry to say so.

Vaikka nyt Desuconia yritettäisiin vakiinnuttaa vanhemmille harrastajille niin kyllä niitä pieniä siellä on ja lisää tulee. Lisäksi ne tuntuvat Desussa olevan jopa vaarallisempia ainakin yksi sellainen iski hampaansa mun käteen jättäen hervottoman mustelman siihen... Eli jos samantien koko Desuun ikäraja niin säästytään vesikauhulta. :D /vitsi, ainakin osittain - vaikka pureminen oli täysi fakta

Mii – 21:30 21.3.2011

Musta tuntuu, että järjestäjät vois kaivata rakentavaa palautetta. Jos joku juttu on pielessä, kerro ihmeessä mikä, niin sille voi ehkä tehäkki jotain.
Kunnianhimo on tervettä, ja se että Desucon tähtää parhaimmaks on hyvä juttu. Desucon on nuori tapaus ja kehitettävää löytyy aina, mikään ei oo ikinä täydellisyyttä, mutta sitä voi tavoitella. Ja voisko joku määrittää käsityksen "täydellinen con"? Kaikille jotakin? Laadukasta ohjelmaa?

Autetaan nyt järjestäjiä sen verran että haukutaan vaikka mielin määrin kunhan pistetään kunnon perusteluja ^^
Btw, ois kiva jo iltabileet (K 18) ois lähempänä joko Sibeliustaloa tai majoitusta.

Pakke – 18:43 22.3.2011

Jees, tuli käytyä viime Desussa alaikäisten iltabileissä, ja aikasen kuolleelta se tuntuikin, elikkä minua se nyt ei haittaa vaikka sitä ei ensi conissa olisikaan. Kuitenkin toivoisin, että noina aikoina järjestettäisiin meille ei vielä 18 täyttäneille jotain ohjelmaa, ettei tarvitse peukkujaan pyöritellä noina aikoina. Itse olen ollut muuten varsin tyytyväinen viimevuotseen Desuconiiin, selvästi paras Coni jossa olen käynyt ja tulen varmasti käymään jokaisessa seuraavassakin Desuconissa.

Nani – 22:42 22.3.2011

Voisitteko sanoa suoraan että miksi Desuconista pyritään tekemään täysi-ikäisten tapahtumaa? Kuivapanon takia? 12v yaoi-fanityttöjen takia?

Itseäni olisi ainakin ketuttanut jättää Desut väliin alaikäisyyden takia. Nojaa, lokakuussa sillä ei olekaan enää väliä.

Vladimir & Sahim – 23:19 22.3.2011

Me tukea Mitävauvan kommenttia vahvalla mielenlaadulla! ^______^

Eli perusteluja Desultakin, kiitos.

niidel – 00:09 23.3.2011

Nani, kiitos hyvästä kysymyksestä!

Syy on profiloituminen. Kukaan muu ei tällä hetkellä pyri tekemään tapahtumaa nimenomaan täysi-ikäisille animeharrastajille.

Missään tapauksessa Desuconista ei ole kuitenkaan tulossa K-18-tapahtuma, eli sisään pääsevät niin alaikäiset kuin täysi-ikäisetkin. Ei siis huolta coniin pääsemisestä :)

niidel – 02:59 23.3.2011

Mii, kiitokset kommentista! Kaikenlainen loanheitto meidän suuntaamme on toki tervetullutta, sillä emme itse näe omia mokiamme.

Olisi tietysti myös mukavaa, jos henkilöllä olisi jokin konkreettinen parannusehdotus - vaikka ei sekään toki välttämätöntä ole: ihmiset eivät aina osaa parannusehdotusta sanoa, vaikka nykytilanne ei miellyttäisikään.

Mitä iltabileisiin tulee, olisihan se meistäkin kiva että paikka olisi lähempänä :D Sibeliustalon yksi heikkous esim. Traconin käyttämään Tampere-taloon on se, että Sibbe on yksinkertaisesti syrjässä keskustasta. Sille edes me emme voi mitään.

Anakichi – 19:32 26.3.2011

Coniin voisi hommata tosiaan ikärajan (tosin, teen tässä hallaa itselleni, kun olen itse vielä 17) Mutta conissa riehuvia ja mölyäviä sanotaanko vaikka... viisitoistavuotiaasta alaspäin, ikäisiä nuoria on kyllä kaikissa muissakin coneissa, joten miksi desusta ei voitaisi tehdä "aikuisempien" animeharrastajien tapahtumaa? itseäni riesoo se, miten nuoret juoksevat ympäriinsä huutamassa "yaoi sitä yaoi tätä, hetalia sitä hetalia tätä"

anteeksi huonosti jäsennelty viesti, eikä minulla ole henkilökohtaisesti mitään hetaliaa tai yaoita vastaan (en vai tue niitä) mutta minuunkin on kohdistunut ihmeellisiä "hei, puristan sun persettä koska olen pieni ja ihana" kommentteja ja puremiakin olen saanut.

Olen tosin itse maksanut vähintään kyynärpäällä takaisin.

Voisiko desusta tulla k-16 tapahtuma?

Tsubasa – 01:15 27.3.2011

Ikärajat ovat aina vähän kaksipiippuinen juttu.

Yllättävän moni niistä yaoimölyäjistä ja muista riehujista on nimittäin itse asiassa jopa parikymppisiä - vaikka sitä käytöksestä ei aina uskoisikaan. Ja sitten toisaalta löytyy myös viisitoistavuotiaita asiallisia harrastajia, jotka jäisivät ikärajan takia turhaan ulkopuolelle.

Tämän takia ikärajojen laittamisella ei todennäköisesti saataisi haluttua lopputulosta. Todennäköisesti parempia tuloksia saadaan tällaisilla pehmeämmillä keinoilla, eli vähentämällä riehujilta syitä (kuten nyt vaikkapa FFFight) tulla tapahtumaan.

Stiletti – 19:14 27.3.2011

Tsubasa, jos haluatte eliminoida riehujilta syitä tulla tapahtumaan, niin tässä aika mainio lista mitä tyypillinen yaoimölyäjä tai muu riehuja haluaa conilta:

-Cosplay
-Hengaustilat
-Myyntipöydät
-Kaverit
-Leikkimieliset ohjelmanumerot, ei niinkään Desutalks-tyyppiset paneelit/luennot

Helppo homma! Noi kaikki veke niin johan kuivanaijat vähentyvät!

Jos kerran haluatte profiloitua nimenomaan täysi-ikäisille animeharrastajille niin ikäraja ois aika mainio ja rationaalinen menettelytapa siihen touhuun. Kaksipiippuista, joo onhan se mut byyhyy. Pakkas-Desucon ikärajattomaks niin kukaan ei enää inisis.

Tsubasa – 19:42 27.3.2011

Kavereita on paha poistaa, koska niitä ei järjestetä conin puolesta...

Mutta jos nuo kaikki loputkin leikkaisi pois, lopputulos ei muistuttaisi enää kauheasti *conia.* Itse asiassa heräisi kysymys, miten se enää eroaisi Desutalksista.

Ja kahden samanlaisen tapahtuman järjestäminen voisi tuntua melko turhalta.

Usudas – 22:21 28.3.2011

Olisin todella, todella sanoinkuvaamattoman järkyttynyt, jos suosikkitapahtumastani tulisi ikärajallinen. Olen 14 vuotta, eli jos Desuconista tulisi K-16, se tarkoittaisi, että minun täytyisi odottaa pari vuotta päästäkseni taas Sibeliustaloon conittamaan. Jos Desucon haluaa olla Suomen paras ja asiallisin con, ärsyttävimmät pikkuernut ja halipiiriläiset voi jättää conista pois poistamalla esimerkiksi FFFightien kaltaiset ohjelmanumerot conin ohjelmasta. Cosplaytä en kuitenkaan suosittelisi kieltämään. Kaikki alle 16-vuotiaat eivät ole kiljuvia yaoi-faneja.

Haatoresu – 19:47 29.3.2011

"Todennäköisesti parempia tuloksia saadaan tällaisilla pehmeämmillä keinoilla, eli vähentämällä riehujilta syitä (kuten nyt vaikkapa FFFight) tulla tapahtumaan."

- Millä perusteella väitätte , että FFFight on riehujien puuhaa? Kysehän on showsta. Tuosta kommentista saa käsitteen, että leimaatte fighttaajat ja katsojat riehujiksi, joka on monen kohalla täysin palturia.

Summerberry – 23:26 30.3.2011

En näe minkäänlaista ongelmaa alaikäisten bileiden poistamisessa, koska itse en koskaan ole juuri jaksanut käydä niissä. Pitkän conpäivän jälkeen pehmeä ja lämmin sänky/makuupussi kuullostaa toteen käyneeltä unelmalta :). Eikö bileiden tilalle voisi miettiä jotain vaihtoehtoista juttua? Desucon on loistanut ympärivuorokautisella ohjelmallaan, mutta illan viimeiset ohjelmat ovat yleensä olleet k-18 ohjelmia, ihan syystäkin. Itse olen täysi-ikäinen, joten pystyn nauttimaan koko ohjelmatarjonnasta, mutta voisiko illalla olla jotain alaikäisillekin sopivaa ohjelmaa?
Mitä tulee pureviin ja kiljuviin riehujiin, joilta itse olen onnekseni välttynyt *huh!*, huomautan, että kaikki eivät todellakaan ole niitä alle 15-vuotiaita. Kaveriporukassa voi tapahtua kaikenlaista pitkin conia, kuten kuuluisa lausahdus toteaakin "joukossa tyhmyys tiivistyy". Ihmisiä voisi muistuttaa maalaisjärjen käytöstä, jolloin kaikilla olisi tilaa ja rauhaa.
Ohjelmasta vielä, että myönnän itse pitäväni enemmän show-ohjelmasta, kuten cosplay-kisoista ja FFFightista, ihan vain sen takia että niissä esitetyt vitsit ovat silloin tällöin ihan osuvia ja hauskoja, kuten myös keskusteluissa ja paneeleissa esitetyt kommentit tai vitsit. En todellakaan pidä jatkuvasta kiljumisesta, mutta se on osa ohjelmaa, joka on muodostunut tavaksi. Kaiken "riehumiseen johtavan" ohjelman poistaminen ja "vakavan" pitäminen ei siis välttämättä toimi, sillä animeharrastajia tulee koko ajan lisää, jolloin kaikille pitää tarjota jotain lipun hinnan vastiketta.

summerChihiro – 19:18 10.4.2011

Mielestäni on surkeaa jos desuconista tulisi K-18 tai mikään ikäraja, kun itse olen 12-vuotias niin en pääsisi Desuconiin muutakun vasta 6 vuoden päästä jos tulee K-18 ikäraja.

Aruko – 20:02 24.4.2011

Huh heijaa!
Itseäni on suurinpiirtein joka conissa pureskeltu, glomppailtu, raavittu, revitty ja sun muuta, olin sitten perus conilainen tai henkilökuntaa. Cosplaypukuni ja proppini ovat hajonneet melko usein, mikä on ikävää sillä käytän kalliita materiaaleja.

Silti, en conia ainakaan ikärajalliseksi lähtisi tekemään. On totta, että monet alaikäisistä ovat melkoisia riehujia, mutta toisaalta, niin ovat monet aikuisistakin!

Jos lasten häiriköintiä haluttaisiin vähentää, voisi lisätä vaikkapa järjestyssääntöihin jotakin tämän kaltaista: "Puremisesta, glomppimisesta, kourimisesta ilman lupaa seuraa conialueelta poistaminen."

Itse iltabileistä olen samaa mielta kuin nimimerkki Summerberry.

Natsuo-chan – 08:02 2.5.2011

Viime vuonna ne järjestettiin 8-salilla, eikö niin? Oletteko kokeilleet kysellä muista nuoriso taloista<-(en virallista nimeä tiedä)? Esim. Nuortentalo-Paristolta. Se on minun tietojeni mukaan Lahden suosituin nuoriso talo(tai sitten se on minun tietämättömyyteni mukaan).
On kyllä ymmärrettävää kun ala-ikäisten bileitä ei järjestetä, koska eikö desun alkuperäinen idea ollukkin, että se olisi nuorten aikuisten coni. Jos en aivan väärää tietoa ole saanut.

Laura V. – 20:18 7.5.2011

Yhteenveto: Ilman alkoholia ei voi olla hauskaa.

Nea – 10:44 8.5.2011

itseäni harmittaisi jos desusta tulisi esim. K16/K18 sillä joutuisin odottamaan sen 1/3 vuotta ja itse varsinainen syy miksi harmittaisi, sillä se on vuoden ainoa tapahtuma jossa näkisin kaukaa tulevaa ystävääni livenä ja hänkin minua vain vuoden nuorempi, joten tulisi odotusaikaa vuosi lisää että näkisi tämän.

Kettua – 13:19 11.5.2011

Mitähän kettua tää tällanen nyt sit oikeestaan on :D Eikö tuolla nyt olla jo useampaankin kertaan sanottu ettei desuun ole tulossa ikärajoja etc. BD Ja frostbiteen on tulossa alaikäisten bileet? Eikö se jo kerro ettei bitessäkään ole ikärajaa... ja ohjelmanumeroiden poistaminen sinne tänne. FFFightoissa on nykyisin aika harvaan kiljuvia riehuvia yaoikersoja kun alkaa läppä olla jo sellaista ettei täysikäinenkään tajua ihan kaikkea kuin vasta seuraavassa desussa. Jos joku desuporukan väsäämä tapahtuma sitten heitellään vain nuorille aikuisille niin siinä on ikäräjat, siitä tuskin tulee ihan yhtä suurta tapahtumaa ja sitä tuskin voi sanoa coniksi. Ja mitenkähän se sitten enää eroaisi desutalksiin... Antaa desun nyt vaan väsäillä niitä turboboostpartyjaan sinne frostbiteen, saahan ne alaikäiset kuitenkin conalueella riehua vaikka yön yli jos siltä tuntuu.

Muumioko – 17:11 15.5.2011

Mielestäni conit nyt ovat yleensäkin tapahtumia, joihin tullaan osittain kavereiden takia. (Ja nyt puhuu epäriehuja/epäyaoifangirl joka ei myöskään pure saati glomppaa ihmisiä.) Joten en toivoisi hengaustiloja kokonaan poistettavan. Tosin, niitä voisi vähentää (tai ilmoittaa, että voi/pitää mennä kaupungille hengaamaan) ja Arukon idea glomppaamisen ynnä muun epämääräisen toiminnan poistamiseksi oli aivan loistava. Kannattaa ainakin ajatella.

Mutta desu, kuten myös moni muukin con, kaipaa vähän 'rennompaa' luennointia. :D Esim viime desussa ollut "näin animefani saa naista" oli aivan loistava ja sitä, ennen vuosia sitten, coneissa olleet kyyniset sedät olivat ehdoton suosikki, mitä mentiin katsomaan ja jonotettiin pitkään. Tämmöisiä lisää!
On hyvä, että desusta löytyy semmoista 'asiallista ohjelmaa' ja ns. 'vähemmän asiallista' mutta sellaista 'älä ota tätä kovin vakavasti' - ohjelmaa ei löydy oikeastaan mistään conista. >:

Roro – 18:40 5.6.2011

Minusta Desuconista ei saisi tulla ikärajallista, koska minusta jokaisella on oikeus päästä sinne. Niitä riehujia varten on järjestyksenvalvojat.
Olen tulossa Desuconiin ja se on ensimmäinen coni, jossa tulen käymään. Alan jo pelätä tuloa kun teidän kritiikki on niin raskasta.

Alaikäisten iltabileistä en edes välitä. Mielummin menen nukkumaan.

Kani – 19:55 7.5.2012

Ihan oikeesti, yhden kerran järjestettiin ja nyt unohdetaan koska siitä ei pidetty. Jos "asiat tehdään joko hyvin tai ei ollenkaan", niin mitenköhän se hyvä saavutetaan? Kokemuksella! Nimenomaan otetaan oppia ja tehdään paremmat. Typerää pelleilyä tämä.

Kommentoi

Kirjaudu